Tietoa meistä
Studio MB
Liikkeemme sijaitsee aivan Äänekosken ydinkeskustassa.
Yläkerrassa toimii neljäpaikkainen parturi-kampaamo, kynsistudio ja pieni myymälä. Alakerrassa ovat rauhalliset tilat kosmetologi -ja kauneudenhoitopalveluille.
Koulutamme itseämme vuosittain ja seuraamme alan trendejä. Osaamisemme palvelevat kaiken ikäisiä asiakkaitamme ja takaamme korkeatasoisen ammattitaidon sekä laadun. Henkilökuntaamme kuuluu viisi kauneudenhoidon ammattilaista joilla on ilo palvella sinua. Teemme innolla työtä jota rakastamme.
Tervetuloa tutustumaan palvelutarjontaamme. Ajan varaat kätevimmin verkossa, silloin kun sinulle parhaiten sopii.
Historia
Studio MB avasi ovensa ensimmäisen kerran helmikuussa 2016. Marika aloitti ensin yksin, mutta matkan varrelta mukaan toimintaan on tullut viisi muuta loistotyyppiä ja rautaisenkovaa kauneudenhoitoalan ammattilaista.
Marraskuussa 2017 teimme ison remontin ja laajennuksen. Laajennuksen jälkeen liiketilamme käsittää yhteensä noin 130 neliötä. Tämän myötä myös palvelutarjontamme on laajentunut hurjasti, ja sitä aiomme kehittää myös tulevaisuudessakin.